tiistai 16. marraskuuta 2010

Willis towerilla toistamiseen

Tänään tuli käytyä Willis towerilla toiseen kertaan. Mukavasti unohdin kameran matkasta jälleen kerran. Vierailu oli osa Maintenance technology-kurssia. Kurssin professori työskentelee opettamisen ohessa eräässä suuressa toimistorakennuksessa kunnossapidon johtajana, joten hän halusi viedä meidät ikään kuin omalle tontilleen. Onneksi hänellä on kokemusta myös tehtaiden kunnossapidosta. Muuten kurssi olisi pelkästään toimistotalojen kunnossapidon käsittelyä. Hänellä kun tuntuu olevan taipumus opettaa työnsä kautta asioita niin paljon kuin mahdollista.

Sisäänkäynti oli tällä kertaa hieman hämmentävä. Normaalisti kun rakennukseen menee turistina joutuu kulkemaan samanlaisen turvatarkastuksen läpi kuin lentokentillä joutuu. Tällä kertaa ei mitään turvatarkastuksia ollut eikä henkilötietoja kyselty. Nyt olis siis ollu helppo mennä aseiden ja pommien kans sisään. Ei ois tarvinnu mitään lentokoneita kaapata. Sinänsä ihan postitiivinen yllätys, koska nyt pääsi näkemään paljon enemmän. Ilman opasta kiertämisestä ei olisi tullut kyllä mitään. Nytkin oli vaikea saada käsitystä missä päin rakennusta milloinkin liikuttiin. Hissejäkään ei oikein voinut käyttää kiintopisteinä, kun koko rakennuksessa niitä on yli sata kappaletta. Pääsimme näkemään kuinka vartiointikeskus toimii, mitä kaikkea kuvataan kameroilla ja kuinka huoltotyöt ajoitetaan ja jaetaan mekaanikoille. Rakennuksessa on yli 40 000 erilaista anturia, jotka hälyttävät suoraan vartijointikeskukseen. Näiden lisäksi käytiin tutustumassa ilmastointikoneisiin, vesipumppuihin ja sprinklerijärjestelmään, jotka olivat pikkasen suurempia mitä aikaisemmin olen nähny. Kaikki järjestelmät oli mitoitettu tuottamaan tuplamäärä, mitä normaalisti rakennus vaatii. Eli jos puolet pumpuista pysähtyy, rakennus pystyy toimimaan edelleen normaalisti. United Airlines oli juuri vuokrannut 15 % toimistotiloista ja on parhaimmillaan muuttamassa torniin. Koska he sijoittavat lentoliikenteensä seurannan näihin toimitiloihin, he asentavat myös omat ilmanvaihto-, vesi-, palo-, lämmitys-, ja tietoliikennejärjestelmät rakennusten omien järjestelmien lisäksi. Enpä ole tollaisestakaan aikaisemmin kuullut.

Sears tower muodostuu yhdeksästä erillisestä "tornista", joista yhden katolle pääsimme kävelemään. Katto oli 90. kerroksen tasolla. Se oli vaikuttavin osuus koko  kierroksella. Tässä vaiheessa turvatoimien puuttuminen tuntui taas hieman hämmentävältä. Katolla ei nimittäin ollut minkäänlaisia kaiteita tai vastaavia mistä olisi voinut pitää kiinni. Edes katon reunalla ei ollut aidoitusta. Tämä kai siitä syystä ettei sinne normaalisti päästetä ketään kävelemään :). Menimme sinne oven kautta, josta normaalisti vain automaatinen ikkunanpesuri menee katolle. Rakennuksen sivuilla on kiskot pesuria varten, joten ihmisiä ei pesuhommiin tarvita. Vaikka näköalat olivat upeat kun ei tarvinnut lasin läpi katsella tai kaiteet eivät olleet peittämässä maisemaa, kovin lähelle reunaa ei kiinnostanut mennä. Opaskin alkoi viimein rajoittaa liikkumista katolla, kun muutama kävi ottamassa kuvia katon reunalta. Kovassa tuulessa torni voi kuulemma heilua 15cm puolelta toiselle, minkä ylimmissä kerroksissa pystyy tuntemaan.

Syksy on edennyt hirveetä vauhtia. Kuukauden päästä alkaa paluulento Suomeen olla todellisuutta. Mukavasti tuntuu tehtävät ja projektit kumuloituvan tähän lukukauden loppuun juuri ennen tulevaa tenttiviikkoa ja ehkä vielä pahemmin kuin Suomessa. Eli seuraavaan kolmeen viikkoon ei mitään suurempia suunnitelmia ole luvassa, mutta niiden aikana tulee ainakin tarkoin mietittyä mitä kaikkea on jäänyt tekemättä ja mitä vielä haluaa tehdä ennen Suomeen paluuta. Onneksi ennen paluulentoa on reilu viikko aikaa pörrätä ympäriinsä. Jos vaikka se kamerakin tarttuisi ainakin silloin mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti